Olin Kauniaisten ruotsinkielisen lukion vanhojen tansseissa oppilaskunnan tilaamana kuvaajana. Ensiksi oli vuorossa ryhmä- ja parikuvat, jonka jälkeen olikin aika hetken päästä siirtyä tallentamaan itse tansseja täpötäyteen juhlasaliin.

Samankaltaiset artikkelit

PT -kuvaus studiolla
Personal Trainer (PT) palveluille on enemmän ja enemmän kysyntää, niinpä studiollakin on käynyt enemmän ja enemmän PT palveluita tarjoavia. Tällä kertaa kuvattavana…

Ylioppilaskuvaus studiolla
Tuntuu että studiolla kuvatut ylioppilas- tai valmistujaiskuvat ovat nostaneet suosiotaan ja miljöössä kuvattujen kustannuksella, vai olisiko vain sattumaa ja mutuilua? Eipä sillä,…

Syksyinen ylioppilaskuvaus
Näin kevään ylioppilaskuvauksien kynnyksellä onkin sopiva hetki julkaista muutama kuva viime syksyltä YO -kuvauksista. Studiollakin saa kivoja kuvia jos sää ei satu…


Hääpotretit Kauniaisissa
Viime elokuussa kuvasin hääpotretit Kauniaisissa tai oikeastaan Espoon puolella enimmäkseen. Aina ei ole paljoa aikaa käytettävissä, mutta lyhyessäkin ajassa voi saada upeat…

Perhekuvaus studiolla
Perheitä, perheitä, niitä piisaa ja hyvä niin. Perhekuvauksissa on parhaimmillaan oikein mukavaa ja mikä tärkeintä, saadaan taltioitua koko pehe samaan kuvaan. Kuinka…













































