Yksivuotiaat ovat edelleen suosituin ryhmä studiolla ja helppoahan se on ymmärtää miksi. Syntymän jälkeen on yleensä kiirettä ja kaikki uutta, mutta kun 1v synttärit lähestyvät mieleen tulee että olisi kiva saada ikuistettua lapsi. Vuoden ikäiset ovat mukava kohde kuvata, vaikka loistavia hetkiä on myös heti syntymän jälkeen ja 2v sekä 3v. Suosittelisin kuvauttamaan lapsen joka vuosi syntymäpäivien tienoilla, näistä kuvista syntyy ihana kollaasi lapsen kehityksestä.

Samankaltaiset artikkelit

Koirakuvaus studiolla
Nyt kun kerran vauhtiin päästiin, niin laitetaan hieman lisää lemmikkuvauksia, eli tällä kertaa koiria. Lemmikkien kanssa on tosiaan kovin samanlaista kuvata kuin…

Perhekuvaus studiolla
Lapsikuvaukset ovat olleet pitkään suosittuja studiolla, kasvavana trendinä on ollut jo jonkin aikaa että kuvataan koko perhe samalla kertaa. En kyllä ihmettele,…

Seepiakuvia studiolla
Kohtuullisen tavallinen muotokuvaus studiolla, mutta tällä kertaa haluttiin saada lopputulokset seepiakuvina. Kuvien haluttiin näyttävän oikeasti vanhoilta, naarmuja ja muita kulumia ei kuitenkaan…

Liikuntastudio Wauhti
Kirkkonummen Luomassa toimiva Liikuntastudio Wauhti, halusi kuvia henkilöstöstään ja heidän tiloissaan otettiin valotelttaa vasten valkotaustaisia henkilöstökuvia. Oli kiva kuvata kivalla asenteella varustettuja…

Laura Wauhti.com:ista Studiolla
Aina yhtä energinen Laura Liikuntastudio Wauhti.com:ista tuli studiolle kuvattavaksi. Studiolla kuvaaminen mahdollisti kokovartalokuvien ottamisen valkoisella taustalla. Kuvaussessio toimi loistavana päivän aloituksena ja…

Vanhojen tanssit 2013 Kauniaisissa
Helmikuun puolivälissä olin kuvaamassa vanhojentansseja Kauniaisissa.











