Miten minusta tuli ammattivalokuvaaja

Mistä kaikki alkoi?

Isäni oli intohimoinen harrastelijavalokuvaaja ja opinkin jo pienenä mitä tarkoittaa valotusaika, aukko ja filmin herkkyys. Vaikka olenkin viettänyt aikaa pimiössä ei kemikaalien katku koskaan houkutellut minua. Sain kuitenkin aina välillä kuvata isäni kameralla ja otin mieluiten ”taidekuvia”, siis kuvia ilman merkitystä vain niiden kauneuden takia. Saatoin ottaa kuvia vaikkapa ikkunassa olevista pisaroista niin että tausta oli epäterävä ja pisarat teräviä. Kuitenkin analogisen maailman kankeus, hitaus ja huono laatu häiritsivät, joten kuvausharrastukseni ei päässyt puhkeamaan.

Jyri Laitinen seisten kameran kanssa

Olen aina ollut kiinnostunut tietokoneista, analoginen maailma ei koskaan houkutellut samalla tavalla, joten onkin luonnollista että aloin kuvaamaan vakavammin vasta kun digikamerat olivat kehittyneet tarpeeksi. Ensimmäisen digitaalijärjestelmäkamerani ostin vuonna 2010, kun olin tilannut itselleni uuden auton ja halusin saada siitä hyviä kuvia😂.

Valokuvaaja JyriLaitinen.fi - Jyri Laitinen 1976 kuvaamassa ateenassa

Eräällä kerralla lähtiessäni kävelylle otin digijärkkärin mukaan, tarkoituksena saada taltioitua se mitä näen kauniina kävelyllä. Julkaisin noita kuvia Facebookissa ja ihme ja kumma ihmiset tuntuivat tykkäävän niistä. Aloin pikkuhiljaa ottamaan kameran yhä useammin mukaan, kunnes aloin suunnittelemaan kävelyitä kuvauksen ehdoilla. Kuvasin yhä enemmän ja enemmän, kunnes töissäni pääsin mukaan tapahtumakiertueelle ja luonnollisesti kamera oli mukana. Tapahtuma-alan yrityksessä missä olin töissä huomattiin ottamieni kuvien laatu ja aloinkin saada tehtäväkseni käydä kuvaamassa eri tapahtumissa. Eräässä tapahtumassa ollessani kuvaamassa eräs promoottori kysyi olisinko haöukas kuvaamaan hänen häänsä, hetken mietittyäni ja pääteltyäni häiden olevan tapahtumakuvausta siinä kuin muidenkin tapahtumien, vastasin myöntävästi. Tällöin aloin miettimään että jos minä kerran kuvaan maksua vastaan, pitää minun perustaa sitä varten yritys ja sillä tiellä ollaan edelleen🙏.

”Suomen sähköisin valokuvaaja”