2 vuotta sitten olin kuvaamassa varsinaisia tuplahäitä, ei, kyseessä ei ollut kahta vihittävää hääparia, vaan kaksi vihkivää pappia. Se että vihkiminen tapahtui Pyhän Laurin kirkossa Vantaalla ja juhlat olivat Agroksenmäen holvikellarissa teki kuvaamisen mielenkiintoiseksi, osa kuvaajista pitää molempia paikkoja erityisen hankalina kohteina. Minä pidän molemmista paikoista ja kuvaan niissä mielelläni. Tärkeintä kuvissa on tunnelman tavoittaminen, ei kiiltokuvamainen lopputulos tai osallistuminen kuvakilpailuun. Kumpikin näistä paikoista on erittäin tunnelmallinen ja erityisesti holvikellari on sellainen että siitä saa halutessaan erittäin upean, tämä toki vaatii valosuunnittelua.

Samankaltaiset artikkelit

Hääpotretit studiolla
Vaihteen vuoksi vuorossa hääpotretit studiolla, vaikka miljöössä tapahtuva häämuotokuvaus onkin suosituinta, otetaan edelleen studiollakin hääpotretteja. Ihan mukavan vaihtelun saa näilläkin aikaiseksi, eikä…

Hääpotretit studiolla
Oikein virkistävää vaihtelua päästä kuvaamaan hääpotretteja studiolla, mikä ei tänä päivänä ole kovinkaan yleistä. Ovathan miljöössä, varsinkin kauniissa tai persoonallisessa paikassa kuvatut…

Häät Leppävaarassa
Kaunis toukokuun lauantai toimi kuumana hääpäivänä Leppävaarassa Albergan kartanossa, onneksi juhlat olivat kellaritiloissa joissa oli miellyttävän viileätä. Albergan kartano tarjoaa kauniit puitteet…

121212 Häät
Joulukuun puoliväliin sattui myös maaginen 12.12.12 ajankohta, jolloin olin kuvaamassa vihkitilaisuutta Veikkolassa Haapajärven kirkossa ja juhlia Hvitträskissa. Kyseinen viikko oli kauniin luminen…

Marraskuiset häät Espoon tuomiokirkossa
Marraskuun lopussa olin kuvaamassa häitä Espoon tuomiokirkossa ja hääjuhlia Siuntiossa Villa Störsvikissä. Sää suosi kerrassaan uskomattomalla tavalla, vai miten tavallista mahtaa olla…

Häät Porvoossa
Kauniina talvisena helmikuun päivänä olin kuvaamassa häitä Porvoossa ja mikäs sen ihanampi ympäristö kuin Porvoon vanha kaupunki, upeine puutaloineen. Vihkiminen oli Porvoon Tuomiokirkossa…

























































































