Henkilöstökuvia
Taustalla ja valaistuksella on iso merkitys kuvan välittämään fiilikseen ja sanomaan. Tällä kertaa muutamia esimerkkejä miten samoilla vaatteilla ja taustoilla voidaan saada…

Taustalla ja valaistuksella on iso merkitys kuvan välittämään fiilikseen ja sanomaan. Tällä kertaa muutamia esimerkkejä miten samoilla vaatteilla ja taustoilla voidaan saada…

Oikein virkistävää vaihtelua päästä kuvaamaan hääpotretteja studiolla, mikä ei tänä päivänä ole kovinkaan yleistä. Ovathan miljöössä, varsinkin kauniissa tai persoonallisessa paikassa kuvatut…

Ammattilaisten kanssa mainoskuvien ottaminen on omalla tavallaan haastavaa, mutta samalla palkitsevaa. Tällä kertaa kuvasimme mainoskuvia fitness -alan yritykselle. Joskus on vaikeata saada…

Studiolla käy myös ihan pikkuisia kuvauksissa. Tätä söpöliiniä olen kuvannut myös myöhemmin, mutta tässä vastasyntyneenä pikkuisena. Vastasyntyneiden optimi aika tulla kuvaukseen on…

Lapsikuvaus on aina erilaista, vaikka tietyt ”lainalaisuudet” pätevätkin, kuten se että n. 1v lasten keskisttymiskyky ei riitä kuin pariksikymmeneksi minuutiksi, mutta sen…

Kasvokuvauksessa on jotakin todella kiinnostavaa ja innostavaa. Profiilikuvia tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan, someen, web -sivuille, yrityksen järjestelmiin jne… Olipa sitten…

Perheitä, perheitä, niitä piisaa ja hyvä niin. Perhekuvauksissa on parhaimmillaan oikein mukavaa ja mikä tärkeintä, saadaan taltioitua koko pehe samaan kuvaan. Kuinka…

Perhekuvauksia tulee tehtyä paljon ja erityisesti studiolla, mikä ei näin syksyisin olekaan mikään ihme, tuosta ulkoilmasta ja säästä kun ei ikinä voi…

Ihmisten kuvaamisessa on jotakin aivan erityisen kiinnostavaa, saada tallennettua persoonallisuus ja ilme silmiin, muotokuvaus on ehdottomasti yksi palkitsevimmista. Studiolla on vielä ihan…

Lapsikuvaukset ovat olleet pitkään suosittuja studiolla, kasvavana trendinä on ollut jo jonkin aikaa että kuvataan koko perhe samalla kertaa. En kyllä ihmettele,…