Perheitä, perheitä, niitä piisaa ja hyvä niin. Perhekuvauksissa on parhaimmillaan oikein mukavaa ja mikä tärkeintä, saadaan taltioitua koko pehe samaan kuvaan. Kuinka monella on ainoat perhekuvat kännykällä otettuja? Suosittelen vilpittömästi käymään studiolla, viimeistään jonkun vuoden päästä osaa arvostaa että tuli otettua kunnon kuvat.

Samankaltaiset artikkelit

Lisää Wauhtia
Olin viikonloppuna taas kuvaamassa Liikuntastudio Wauhdin henkilöstöä heidän Kirkkonummen Luomassa saijaitsevassa toimitilassa. On aina vaan yhtä mukavaa kuvata pirteitä hienolla asenteella varustettuja…

Lasse ja Barbara
Porvoo Festiä varten tarvittiin promokuvia Lasse Mårtensonista ja Barbara Helsingiuksesta. Kuvat otettiin paikan päällä pystytetyssä studiossa, taustakankaan ja kahden salaman avulla.

Syksyinen ylioppilaskuvaus
Näin kevään ylioppilaskuvauksien kynnyksellä onkin sopiva hetki julkaista muutama kuva viime syksyltä YO -kuvauksista. Studiollakin saa kivoja kuvia jos sää ei satu…

Seepiakuvia studiolla
Kohtuullisen tavallinen muotokuvaus studiolla, mutta tällä kertaa haluttiin saada lopputulokset seepiakuvina. Kuvien haluttiin näyttävän oikeasti vanhoilta, naarmuja ja muita kulumia ei kuitenkaan…

Perhekuvaus studiolla
Perhekuvauksissa saa pitää hauskaa, mukava huomata miten kuvista henkii iloinen tunnelma jos kuvauksissakin on kivaa. Lopputulos on persoonallinen ja ihmisten itsensä näköinen….

Toiset 90 minuuttia Kauniaisissa – Toinen kävelyni kameran kanssa
Toinen kävelyni kameran kanssa, 90 minuuttia ympäri kotikaupunkia. Tästä eteenpäin olin totaalisen koukussa valokuvaukseen.

















