Häät Kallion kirkossa
Taas kerran taika piti ollessani kuvaamassa häitä ja oli kaunista. Maaliskuussa on usein aurinkoista mutta ei aina, tällä kertaa kuitenkin saimme nauttia kaunissta…

Taas kerran taika piti ollessani kuvaamassa häitä ja oli kaunista. Maaliskuussa on usein aurinkoista mutta ei aina, tällä kertaa kuitenkin saimme nauttia kaunissta…

Kasvokuvauksessa on jotakin todella kiinnostavaa ja innostavaa. Profiilikuvia tarvitaan tänä päivänä enemmän kuin koskaan, someen, web -sivuille, yrityksen järjestelmiin jne… Olipa sitten…

Perheitä, perheitä, niitä piisaa ja hyvä niin. Perhekuvauksissa on parhaimmillaan oikein mukavaa ja mikä tärkeintä, saadaan taltioitua koko pehe samaan kuvaan. Kuinka…

Kauniina talvisena helmikuun päivänä olin kuvaamassa häitä Porvoossa ja mikäs sen ihanampi ympäristö kuin Porvoon vanha kaupunki, upeine puutaloineen. Vihkiminen oli Porvoon Tuomiokirkossa…

Perhekuvauksia tulee tehtyä paljon ja erityisesti studiolla, mikä ei näin syksyisin olekaan mikään ihme, tuosta ulkoilmasta ja säästä kun ei ikinä voi…

Ihmisten kuvaamisessa on jotakin aivan erityisen kiinnostavaa, saada tallennettua persoonallisuus ja ilme silmiin, muotokuvaus on ehdottomasti yksi palkitsevimmista. Studiolla on vielä ihan…

Lapsikuvaukset ovat olleet pitkään suosittuja studiolla, kasvavana trendinä on ollut jo jonkin aikaa että kuvataan koko perhe samalla kertaa. En kyllä ihmettele,…

Syyskuinen lauantai tarjosi upeat puitteet häille, pikku sateesta huolimatta. Vihkiminen oli Pyhän Pietarin kirkossa, joka on 1400 -luvun lopulta oleva upea kivikirkko….

Taas kerran sattuivat säät suosimaan, niin kuin usein on elokuussa. Tällä kertaa olin taltioimassa Espanjalaissävytteisiä häitä Ravintola Sunnissa, joka sijaitsee vastapäätä Tuomiokirkkoa,…

Lapsikuvaukset ovat edelleen yksi suosituimmista studiolla, eikä ihme. Yksivuotiaiden kanssa kuvatessa on hyvä tiedostaa että heidän keskittymiskykynsä ei yleensä riitä kuin n….