Lapsikuvaukset ovat yleisesti ottaen erittäin mukavia ja antoisia, erityisesti kun mukana on koko perhe, kuten tällä kertaa. Tarkoitus oli ottaa 1,5 vuotiaasta tytöstä hyviä kuvia ja siinä samalla muista sisaruksista sekä vanhemmista. Tälläkin kertaa kärsivällisyys palkittiin ja lopputulokseen voi olla tyytyväinen.

Samankaltaiset artikkelit

Studion avajaiset
Useiden viikkojen huipentumana oli Studion avajaiset eilen. Ilta oli onnistunut ja kaikki valmistui ajallaan. Nyt on studiotilakin virallisesti otettu käyttöön ja valmiina…

Perhekuvaus studiolla
Perhekuvauksia tulee tehtyä paljon ja erityisesti studiolla, mikä ei näin syksyisin olekaan mikään ihme, tuosta ulkoilmasta ja säästä kun ei ikinä voi…

1v Kaksostytöt
Kaksin aina kaunihimpi tai ainakin tuplasti kaikkea, työtä ja iloa. Yksivuotiaiden kanssa saattaa olla täysi työ saada heitä kuvattua studiolla, mutta kahden…

Itsensä kehittämistä
Valokuvaajana pitää kehittyä jatkuvasti, ei voi toistaa samaa aina uudestaan ja uudestaan. Jokainen kuvaaja varmaan kehittyykin jatkuvasti, kaikk ievät aina parempaan, mutta…

Yksivuotiskuvaus studiolla
Yksivuotiskuvaukset jatkuvat suosituimpana kuvauksenastudiolla. Hyvien kuvien ja onnistuneen kuvauksen perustana on vanhempien mukana olo ja kärsivällisyys, eikä lapsen omista lempileluistakaan ei ole…

Puolivuotias ja vanhemmat
Tällä kertaa oli vuorossa hieman kasvanut puolivuotias vauva ja vanhemmat. Viimeksi olin kuvaamassa heitä kun tyttövauva oli muutaman viikon ikäinen. Kuvasimme kotona…