Törmään usein kysymyksiin, kuvaatko filmille, miksi et kuvaa filmille jne…
Ensimmäinen helppo vastaus on:
Olen digitaalinen kaveri ja tykkään digikuvien ulkonäöstä. Usein tästä päädytään eteenpäin jossa voisi verrata filmille kuvaamista vinyylilevyjen kuuntelemiseen, monien mielestä tosin niissä on ihan ”oma tunnelmansa”, se tunne kun kaivat levyn kotelostaan, asettelet levysoittimen levylle, lasket äänirasian, ensimmäiset rapsahdukset. Ja siinä se tuli, ne rapsahdukset, ne eivät luo minulle tunnelmaa vaan pilaavat kuuntelunautinnon ja vievät huomion muualle kuin musiikkiin. Tällä analogialla en yleensä saa vielä vastapuolta ymmärtämään miksi kuvaan digillä, aina, itse asiassa vierastin filmejä ja pimiötoimintaa niin paljon, että aloitin kuvaamisen tosissaan vasta kun digikamerat olivat kehittyneet riittävän hyviksi, näin siitäkin huolimatta, että olen melkein kirjaimellisesti kasvanut pimiössä, isäni mukana vietin siellä paljon aikaa, mutta se kemikaalienhajuinen maailma ei vain ollut minun juttuni.
Tässä kohtaa otan usein seuraavan vertauksen:
Harrastatko tai tiedätkö metsästyksestä ja aseista? Filmillä kuvaamista voisi verrata mustaruutiaseella metsästämiseen. Valmistaudut metsällä lataamalla aseen, kaatamalla piipusta ruutia, tiivistämällä ja lopulta laittamalla luodin. Parhaimmassa (pahimmassa) tapauksessa olet itse entisöinyt aseesi, valanut luodit jne. Pääset riistan lähelle, saat sen tähtäimeen, keskityt ja keskityt laukaukseen ja saat riistan kaadettua. Se tunne, se tunne on aivan sanoin kuvaamaton, olet onnistunut ja kaikki valmistelut kulminoituvat tuohon hetkeeen… Otetaan ”digitaalinen” vastine. Olet metsällä modernin metsästyskiväärin kanssa, puoliautomaattinen, tarkka, tehokas, saat riistan kaadettua. Onko kyseessä sama tunne, ei varmaankaan, mutta jos elantosi riippuu kaadetun riistan määrästä, kumman sinä valitsisit? Niin minäkin, siksi kuvaan vain digillä.
Valitettavasti minulle ei makseta sen mukaan, mitä minä tunnen, kun otan kuvia, vaan ainoastaan lopputuksesta ja siinä nykyisten digikameroiden voittanutta ei ole. Toki osa sanoo että filmille kuvatuissa (lopputuotteissa) on oma ”fiiliksensä”, jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, mutta minulle ratkaisevaa on lopputuloksen onnistumisvarmuus ja asiakkaiden tyytyväisyys, siksi kuvaan aina digillä, eikä mielestäni kuvan fiilis synny käytetyn tekniikan mukaan, vaan tilanteesta, valon hallinnasta, kokemuksesta eli kyvystä taltioida tilanteet ja tunnelma taiteellisesti, kerta toisensa jälkeen, tilanteessa kuin tilanteessa.
Ps. Pahoitteluni niille joita tuo metsästysanalogia häiritsi.
