Öinen Espoo
Mieleeni tuli ajatus pimeässä kuvaamisesta, hyppäsin autoon ja aloin ajella, ilman päämäärää, ollessani Kehä kahdella, tajusin yhtäkkiä että halusin kuvata Olarin vanhassa…

Mieleeni tuli ajatus pimeässä kuvaamisesta, hyppäsin autoon ja aloin ajella, ilman päämäärää, ollessani Kehä kahdella, tajusin yhtäkkiä että halusin kuvata Olarin vanhassa…

Oli halloween ja halusin kuvata jotakin hieman karmivaa, joten menin hautausmaalle kuvaamaan, ei ihan niin karmivaa kuin olisin halunnut, mutta kuviin olen…

Kävelin ympäriinsä Kauniaisia ja nautin syksyn väreistä.


Menin samaan paikkaan minne niin usein aiemmin tänä vuonna, Kasavuorelle, katsomaan miltä syksyn ruska siellä näytti.

Ensimmäinen kuvaukseni mallin kanssa. Olin etukäteen katsonut muutaman paikan missä kuvata ja mielessäni oli muutamia kuvaideoita. Käytin ensimmäistä kertaa heijastinta ja pidin…


Menin käymään Helsinki-Vantaan lentoasemalla ja minulla oli 30 minuuttia ylimääräistä aikaa, mielenkiintoista mitä kaikkea sieltä voi löytää.

Olin ilotulituksen SM kisoissa kuvaamassa, jossa pääsin kuvaamaan lehdistöalueelta.
