Arkistot kuukausittain: lokakuu 2010

Halloween

Halloween

Oli halloween ja halusin kuvata jotakin hieman karmivaa, joten menin hautausmaalle kuvaamaan, ei ihan niin karmivaa kuin olisin halunnut, mutta kuviin olen muuten tyytyväinen.

Merkitty: ,
Julkaistu kohteessa 60 mins, Kauniainen

Lisää syksyä

Ruska

Kävelin ympäriinsä Kauniaisia ja nautin syksyn väreistä.

Merkitty:
Julkaistu kohteessa 60 minuuttia, Kauniainen, Syksy

Syksy

Ruska

Lyhyt ja värikäs kävely kameran kanssa.

Julkaistu kohteessa 30 minuuttia, Kauniainen, Syksy

Syksyä Kasavuoressa

Ruska

Menin samaan paikkaan minne niin usein aiemmin tänä vuonna, Kasavuorelle, katsomaan miltä syksyn ruska siellä näytti.

Julkaistu kohteessa 15 mins, Kauniainen, Syksy

Ensimmäinen mallikuvaus

Mallikuvaus

Ensimmäinen kuvaukseni mallin kanssa. Olin etukäteen katsonut muutaman paikan missä kuvata ja mielessäni oli muutamia kuvaideoita. Käytin ensimmäistä kertaa heijastinta ja pidin sen tuomasta vaikutuksesta, erityisesti silloin kun käytin kullanväristä heijastinta. Suurin osa kuvista on otettu 50mm objektiivilla, aukolla 1,4.

Merkitty:
Julkaistu kohteessa Espoo, Photoshoot
Arkisto

Facebook